Ikä ei ole este aktiiviselle poliitikolle

Pirjo-Leena Forsström on ollut mukana politiikassa jo kauan, mutta on yhä halukas ajamaan uudistuksia

Ei 71 vuoden ikä tarkoita, että olisi liian vanha ymmärtämään, että kaupunki tarvitsee muutoksia hallintoon ja päätöksentekoon.
– Minulla on sekä akateemista osaamista että elämän-ja ammatinkokemusta, joka on hyödyksi kunnanvaltuutettuna, kertoo Pirjo-Leena Forsström, joka on ollut jo 30 vuotta mukana politiikassa.
– Ajattelin, että ainakin yhden kauden olisin vielä käytettävissä ja asiantuntemustani jakamassa.
– On melko selvää, että näiden kuntavaalien jälkeen valtiolta tulee uusia paineita leikkauksiin ja kaupungin on jatkossakin tehtävä tärkeitä säästö-ja leikkauspäätöksiä. Kuntavaltuutettujen tulee olla silloin tekemässä periaatepäätöksiä, joiden mukaisesti virkamiehet voivat tehdä omat päätöksensä.

Vaalilupauksia?

– Tässä tilanteessa, missä elämme, on vaalilupausten antaminen jo erilaista kuin viime vaaleissa. Siksi olemme miettineet kolme reaalista vaalilupausta, jotka sopivat omalle yhdistykselleni, joka on Nummen työväenyhdistys.
– Ensinnäkin tarvitsemme terveet koulut. Rakentamisen laatua pitää valvoa entistä tarkemmin.
– Toisekseen pitää varmistaa julkinen liikenne myös haja-asutusalueille ja kolmanneksi pitää pyrkiä pysymään nykyisessä veroprosentissa.
– Eteenpäin on mentävä ja kehityttävä. Ensi vuonna on tulossa uusi maakuntatason päätöksentekotaso, jonka merkitystä kuntatasolle, ei vielä tiedetä, mutta se on varmaa, että tulevallakin kaudella valtuutettujen tulee tehdä kipeitäkin päätöksiä.
– Lohjan pitäisi pystyä käyttämään kaupungin oma henkilöstö paremmin eikä palkata uutta porukkaa, vanhojen siirtyessä eläkkeelle.
– Minun mielestäni yhä olemassa olevaa ylimääräistä hallintoa tulisi karsia ja näyttää, että uusi kaupungin organisaatio pystyy toimimaan entistä tehokkaammin ja paremmin.
– Uudet ajattelumallit kuten tasapainoitettu talousarvio ja asukkaiden entistä parempi kuunteleminen on otettava paremmin huomioon. Ja kenties Helsingin ja Tampereen esimerkin voimin, annettava määrärahoja kunnan asukkaiden omille projekteille, joissa virkamiehillä olisi vain laillisuuden valvontavastuu.
– Toivottavasti tulevaisuudessa ja kenties jo näissä kuntavaaleissa ihmiset huomaavat, kuinka suuri merkitys heidän äänillään on. Jos ei äänestä, mikään ei muutu, sen on tosiasia. Mitä useampi uusi äänestäjä vie äänensä koppiin, sitä enemmän saattaa kaupunginvaltuusto muuttua, ja sitä myötä kenties koko kaupungin suunta.