LIIAN NUORI tai LIIAN VANHA

Ikäsyrjintää ilman hyväksyttävää syytä?

 Joidenkin lehtien tekstaripalstoilla on sanottu muutaman kerran viime aikoina, että tulevissa kuntavaaleissa ei vanhoja kaivata, vaan nuoria tilalle.

Omasta mielestäni kyseessä on ikäsyrjintä ilman hyväksyttävää syytä. Kaupungin iäkkäätkin valtuutetut tekevät luottamustoimeaan virkavastuulla, jolloin heidän parjaamisensa on epäasiallista.

Toisaalta taas saamalla tekstaripalstalla ylistetään jota kuta kaupungin ikä-luottamushenkilöä ainoana oikeana ihmisenä, joka tulevana vaalikautena pelastaa Lohjan ahdingosta.

Ikä näyttää olevan suhteellinen käsite, jonka arvo on toisille mittaamaton, esim. 100-vuotis Suomi.  Toisille ikä on terveyden ja liikunnan mittari; tanssiasiantuntijana melkein 90-vuotias Aira Samulin. Monissa lehdissä kerrotaan ihaillen 75-80- vuotiaista yrittäjistä, jotka puurtavat edelleen omassa firmassaan. Arvostamme ja kunnioitamme pitkän iän saavuttaneita. Mutta toisaalta…..?

Ikäsyrjintä on juurtunut syvälle yhteiskuntaan. Kukahan on sitten oikean ikäinen? Aivan huomaamatta yleisessä keskustelussamme kuitataan: ” liian nuori ja kokematon, kyllä aika korjaa asian, työmarkkinaikää odotellessa”.

Psykologi Pekka Järvinen (2012) toteaa kirjassaan, että nykyistä enemmän eläkeläisiä kannattaisi käyttää asiantuntijatehtävissä. Eläkeläisillä on paljon hyödyllistä kokemusta ja verkostot valmiina. Mutta sitten toisaalta, Eläkeliiton etujärjestön Eetun tutkimuksen mukaan 75 % eläkeläisistä kokee tulleensa kohdelluksi toisen luokan kansalaisena.

Monessa muussa maassa ja kulttuurissa ikä-ihmisten osaamista ja kokemusta arvostetaan enemmän kuin meillä. Jospa meillä voisi saada tasa-arvoisen kohtelun ikä-ihminen ja digi-osaaja-nuori.

Nuoria luottamushenkilöehdokkaita etsitään parasta aikaa. Varmaan jokainen vaalipuolue on etsinyt niin nuoria kuin vähän varttuneempiakin kuntavaaliehdokkaita monta kuukautta, mutta kun vaan ei ole halukkuutta sankoin joukoin lähteä päättämään yhteisistä asioista. Meitä ns. suurien ikäluokkien ihmisiä on niin paljon, että heitä kyllä riittää ehdokkaiksikin. Ymmärrän hyvin, että työssä käyvät aikuiset eivät perherientojensa lomasta aina ehdi osallistua yhteisiin rientoihin. He voivat jopa ajatella, että ”kyllä minä sitten eläkkeellä” ja niinhän se kierre taas jatkuu.

Jos olen jostain asiasta tai henkilöstä jotakin mieltä, minun tulee perustella asia. Aikanaan kun opetin opiskelijoille henkilöstöhallintoa, tämä mielipiteen ja sanomisen perustelu oli tärkeä oppisen aihe. Pitää perustella, miksi olen tätä mieltä; ei voi sanoa toisesta ihmisestä mitä mieleen juolahtaa.

Sanomalla ”että hän on jo niin vanha” ei ole perustelu kenenkään henkilön tai vaaliehdokkaan sopivuuden kyseenalaistamiseen.

Pirjo-Leena Forsström

Valtuutettu, sd, Lohja