Kuntalaisilla on oikeus hyvinvointiin

Lohjasta on tehtävä haluttu paikka asua ja yrittää

Helena Andreou valitsi sitoutumattomien Meidän Lohja ry listan, koska haluaa ajaa asioita muttei sitoutua puolueeseen.

Joogaopettaja Helena Andreou lähti mukaan ehdokastaistoon, koska hän haluaa ajaa kuntalaisten hyvinvointiin ja terveyteen liittyviä asioita.
– Ei ole oikein, että eläköityvän kaupungin julkinen liikenne ei toimi tai että se on liian kallista.
– Ei ole oikein että koulut ja muut julkiset rakennukset voivat huonosti, jotain on pakko tehdä ja alkaa oikeasti kuunnella kuntalaisia niin, että heidänkin sanomisillaan on oikeasti merkitystä.
Lisäksi Helena haluaisi nähdä lisää maksuttomia harrastus-ja liikuntapaikkoja Lohjalla.

Lohjalle vetovoimaa

– Lohja on muuttotappio kunta, se pitää kääntää toisin päin. Se onnistuu tekemällä kaupungistamme puoleensa vetävämmän, eikä se tapahdu peruspalveluita huonontamalla ja vähentämällä.
– Jokaisen kuntalaisen terveys ja hyvinvointi tulee olla päättäjien tärkeysjärjestyksen ykkösenä ja pitää pystyä toimimaan moraalisesti kestävältä pohjalta.

Lisää työpaikkoja

– Tekemällä kaupungista kiinnostavan saamme tänne myös uusia yrityksiä ja sitä kautta lisää työpaikkoja, joita ne noin 3000 työtöntämme tarvitsevat, miettii Helena.
– Päätöksenteon pitäisi olla reilu kaikkia kohtaan ja esimerkiksi TE-palveluiden lähettäessä työntekijöitä kuntouttavaan työhön tulisi työnantaja velvoittaa antamaan koulutus työhön.
– Jos saamme Lohjasta kiinnostavan ja sitä myöten muuttovoittoisan paikkakunnan, saamme tänne lisää veronmaksajia ja yritysten kautta yritysverotuloja, voimme paremmin kehittää kaupunkiamme kohtaamaan tulevaisuuden haasteet ja minä haluan olla mukana tämän tehtävän haasteissa.

Helena Andreou numero 362